maanantai 16. syyskuuta 2013

Leivinliina

Ruohoa, runkoja ja rusinapullia - kaikki kangasta. Ostettu nettikaupasta kategoriasta kuviolliset tilkkukankaat. Varsinaisia tilkkutöitä, sellaisia ihan oikeita, en ole koskaan tehnyt, enkä ehkä siksi ole aiemmin oikein edes noteerannut tällaisten "näköiskankaiden" olemassaoloa. Nyt surffailin etsimässä sopivaa kangasta leivinliinan somisteeksi. Sellaista löytyikin - ja lisäksi löytyi tietysti kaikenlaisia muitakin kivoja kankaita vaikka mistä aihepiireistä. Ja ei, en pysytynyt vastustamaan houkutuksia.



Pullakangas pääsi saman tien leivinliinan reunoiksi. Leivinliinan keskustan kuvio on tehty sapluunan avulla kangasväreillä - niillä samoilla, joita olen aiemmin käyttänyt säilytyspussien ja tyynyliinan maalaamisessa sekä feikkiristipistoissa.



Olen joskus kauan sitten tehnyt kankaanpainantaa ns. silkkipainantamenetelmällä eli seulan, raakelin ja kaaviopaperista leikatun sapluunan avulla. Nyt käyttämäni sapluunapaperi oli tosi kätevää, valmis sapluuna oli helppo kiinnittää silittämällä suoraan kankaalle ja sen jälkeen se pysyi tiiviisti paikoillaan kankaassa kiinni. Värin levittämiseen käytin sientä. Kun väri oli kuivunut, sapluuna oli helppo irrottaa kankaasta ja lopuksi sitten vain värin kiinnittäminen silitysraudalla pesunkestäväksi. Sapluunapaperi on muuten ostettu Polkkaponista ja "näköiskankaat" Poppanavakasta.



Ja vielä: olen matkan varrella saanut taas lisää lukijoita - olette lämpimästi tervetulleita, mukavaa, kun olette löytäneet blogiini!

4 kommenttia:

Riitu, Koti männikössä kirjoitti...

Onpa kivat kankaat, ei tuollaisiin kyllä joka päivä törmääkkään ja liinakin soma.

Pitko kirjoitti...

Noista saa vaikka miten kivoja liinoja, tyynyliinoja - vaikka mitä! Hieno painatuskin. :)

Uutar kirjoitti...

Kiitos! Näitä näköiskankaita voisi tosiaan käyttää monenlaisiin juttuihin - en kyllä tiedä vielä, mihin nämä omani päätyvät, mutta eivätköhän nekin paikkansa löydä :)

Anonyymi kirjoitti...

Tuollaista sapluunakalvoa tulee myös Kahdeksas taivas- verkkokauppaan - kunhan ehdin askarrella mallit ja kuvata kauppaan.
- Kirsi/ Kahdeksas taivas